EtusivuUutisetAjankohtaistiedote 15.10.2025

Ajankohtaistiedote 15.10.2025

15.10.2025

MPY Osuuskunta on alasajovaiheessa ja tilikauden 2025 aikana yhtiön päätehtävänä on ollut valmistautuminen suunniteltuun yhtiön purkamiseen. Alasajon edistäminen on edennyt suunnitelmien mukaan ja yllätyksiä ei ole tullut.

Alasajon edistämiseksi Yhtiön hallintoa on edelleen kevennetty. Irtautuminen vanhoista tietohallintoon liittyvistä konsernirakenteista saatiin valmiiksi tammikuun lopussa.

Sijoitusvarallisuuden riskipainoa on alennettu merkittävästi. Osakepaino laskettiin valitun sijoitusstrategian mukaisesti nollaan toisen vuosineljänneksen aikana. Sijoitusvarallisuus on tällä hetkellä lyhyen koron rahastoissa ja pankkitalletuksissa.

Yhtiö on saanut vuonna 2024 toteutettuun Softeran myyntiin liittyen vakuusmaksun palautuksen, josta tuloutui 283 t€ osuuskunnan tulokseen.

Pitkäaikaisista osakesijoituksista on alkuvuoden aikana myyty sijoituksia. FNE-Finland Oy:n osakkeet myytiin kahdessa erässä, eikä yhtiö enää omista FNE-Finlandin osakkeita. Myös Ikaalisten-Parkanon Puhelin Oy:n osakkeet on myyty. Myynneillä ei ollut merkittävää kirjanpidollista tulosvaikutusta. Yhtiöllä on vielä pitkäaikaisia sijoituksia Savonlinnan BLC-osuuskunnassa sekä South Savo Growth Fundissa. Niiden myymisestä on käyty neuvotteluja.

Yhtiö valmistelee historiateosta Mikkelin Puhelinyhdistyksen ja MPY Osuuskunnan vuosista 1988-2023. Teos on jatkumoa vuonna 1988 laaditulle satavuotisteokselle. Teoksen kirjoittajana toimii kirjailija-toimittaja J.P. Pulkkinen. Teoksen arvioidaan valmistuvan alkuvuodesta 2026 ja se on tarkoitus julkaista 26.3.2026 osuuskunnan varsinaisessa kokouksessa.

Alasajosuunnitelman seuraavina vaiheina on suorittaa varojen jako osuuskunnan jäsenille ja osuuskunnan asettaminen vapaaehtoiseen selvitystilaan. Selvitystilan on tarkoitus päättyä osuuskunnan purkamiseen viimeistään vuonna 2030. Hallitus valmistelee asioita, mutta lopulliset päätökset varojen jaosta, selvitystilasta ja purkamisesta tehdään osuuskunnan kokouksissa.

Osuuskunnan ylimääräinen kokous on suunniteltu järjestettäväksi 11.12.2025. Kokouksessa esitetään päätettäväksi seuraava osa varojen jakamiseksi. Osuuspääoma ja mahdollisesti muu jäävä jäljelle jäävä varallisuus voidaan jakaa osuuskunnan purkamisen yhteydessä.

Osuuskunnan varsinainen kokous on suunniteltu järjestettäväksi 26.3.2026. Kokouksessa on tarkoitus esittää osuuskunnan asettamista vapaaehtoiseen selvitystilaan. Kokous myös valitsee selvitysmiehen, joka korvaa selvitystilavaiheessa osuuskunnan hallituksen ja toimitusjohtajan.